|
|
|
Siperianhusky on siinä suhteessa kiitollinen rotu kasvattaa, että pentuja ei
koskaan joudu lopettamaan tai myymään halvemmalla värivirheellisyyden takia.
Kaikki värit ja väriyhdistelmät ovat tasavertaisesti sallittuja ja erivärisiä
koiria saa myös risteyttää keskenään. Samoin kaikki silmien ja kirsun värit
ovat yhdenvertaisesti hyväksyttyjä. Nämä seikat ovat osaltaan olleet
vaikuttamassa rodun yleiseen terveyteen ja elinvoimaan, sillä mikään väri tai
väriyhdistelmä ei ole sinänsä tehnyt yksilöä huonommaksi jalostusyksilönä. On
kuitenkin todettava, että värijalostusta on hyvin suuressa määrin harjoitettu,
varsinkin USA:n näyttely-kenneleissä. Jopa niin suuressa määrin, että
maailmalla yhä vieläkin (jopa ulkomuototuomari piireissä!!!) oletetaan, että
muun kuin klassisen värinen musta-harmaa-valkoinen, musta-valkoinen tai
puna-valkoinen koira, jossa kuviointi sekä värin ja valkoisen suhteet ovat
lähes vakiot, on värivirheellinen tai sitten se ei ole puhdasrotuinen! Tätä
käsitystä on erittäin vaikea muuttaa. Suomessakin hyvin yleisesti ensimmäisen
koiran hankkijat haluavat "perinteisen värisen" huskyn. Nämä
"perinteet" ulottuvat kuitenkin ainoastaan 1950-1960 lukujen
taitteeseen, jolloin siperianhuskyn suuri maailmanvalloitus näyttelykoirana
alkoi. Sitä ennen siperianhuskyt olivat hyvinkin monen värisiä, niin turkin
yleisväritykseltä kuin myös naamakuvionnilta. Eikä kenenkään mieleen tullut
epäillä niiden puhdasrotuisuutta värin perusteella.
BIOLOGINEN MEKANISMI
GENEETTINEN TAUSTA
Silmien värin periytymistä ei ole kovasti tutkittu, muuta kuin ruskeiden
silmien osalta, josta voidaan todeta dominanssisarjan olevan: tummanruskea
(Ir), keskiruskea (irm) ja vaaleanruskea (iry). Koirilla, jotka ovat
perimältään "kuparinruskeita" (bb), ovat silmät tavallista vaaleammat.
Siperianhuskylle sallitaan kuitenkin kaikki silmien värit, myös siniset,
sekaväriset ja eripariset silmät esim. toinen ruskea ja toinen sininen, mikä
selittyisi sillä, kun oletetaan, että kehon eri puolia säätelevät eri geenit.
Sinisen silmän perinnöllisyyttä ei ole tähän mennessä voitu täysin
yksiselitteisesti selvittää. On ainakin viisi eri tekijää, jotka voivat
aikaansaada sinisen silmän. Yleinen valkokirjavuuden geeni, joka koiran pään
väriin vaikuttaessaan aiheuttaa herasilmän. Koirilla, jotka ovat albiinogeenien
(c tai cb) suhteen homotsygootteja, tai muita, joilta (C)-geeni
(täysvärisyys-geeni) puuttuu. Sinistä silmää voi aiheuttaa myös Merle-geeni,
jota ei esiinny arktisilla roduilla. Näiden lisäksi oletetaan olevan vielä
ressessiivinen herasilmäisyyttä aiheuttava geeni. Dominanssijärjestys on
seuraava: ruskea-sekoitukset-sininen. Allekirjoittanut on kuitenkin havainnut,
että tämä ei aina pidä paikkaansa, sillä myös kahden sinisilmäisen
jälkeläisissä on ollut ruskeasilmäisiä. Onko täten oletettava, että on olemassa
myös ressessiivinen ruskeasilmäisyyttä aiheuttava geeni? Silmänpohjan heijaste
on yleensä koiralla vihreä, mutta siperianhuskylla esiintyy myös punaista
silmänpohjan heijastusta, myös ruskeasilmäisillä. Vihreän heijasteen sanotaan
dominoivan punaista heijastetta, mutta asiasta ei ole tehty lähempiä
tutkimuksia 1920-1930 lukujen jälkeen.
Seuraavassa osassa käsittelemme lähemmin siperianhuskyn perimässä vaikuttavia
värigeenejä ja tarkastelemme eri värivaihtoehtoja fenotyypin eli ilmiasun
perusteella.
Jatkuu...
Lähteet:
Värien periytyminen on yksi tutkituimmista ja mielenkiintoisimmista
yksittäisistä koiranjalostukseen liittyvistä osa-alueista. Kuitenkin se
tavalliselle koirankasvattajalle on aika tuntematonta, sillä monissa roduissa
on ainoastaan yksi tai pari värivaihtoehtoa. Rotumääritelmässä myös säädetään
mitä värejä tai väriyhdistelmiä saa rodun sisällä risteyttää keskenään.
Poikkeavan väriset koirat ovat siten "värivirheellisiä", jotka on
jatkojalostuksessa hylättävä. Niidenkin rotujen kohdalla, joissa on kaikki
värit sallittu, eivät kaikki värit olekaan "tasa-arvoisia", vaan usein jostakin
väristä muodostuu suositumpi, kuin toisista. Usein tämä on rodun ressessiivisin
(homotsygootti) värityyppi. Ressessiivinen väri saadaan aina rotukantaan
pysyväksi, sillä ainoastaan tämä värivaihtoehto periytyy jälkeläisiin, mikäli
vanhemmat ovat kyseistä väriä. Monelle rotua tuntemattomalle maallikolle tulee
silloin se käsitys, että tämä yleisin väri on "ainoa" oikea. Vaikka useissa
roduissa on hyvinkin tarkat ohjeet toivottavista värimerkeistä, täytyy
jalostusvalintakriteereinä aina olla ensin muut tärkeämmät ominaisuudet, sitten
vasta väri.
Kemiallisesti värivalikoima koiralla on hyvin rajoitettu. Vain hemoglobiini ja
melaniinit. Hemoglobiini, kuten tiedämme, on veren punaväri, eikä sillä ole
mitään tekemistä karvanvärin kanssa. Melaniini eli pigmentti sijaitsee soluissa
hiukkasina, jotka ovat joko hajallaan tai eri tavoin ryhmittyneinä. Sikiöaikana
muodostuvat värisolut valmistavat pigmenttiä, joka sitten kulkeutuu
ihosoluihin, karvoihin ja silmän värikalvoon. Osa väreistä muodostuu jo
sikiöaikana, osa taas kehittyy vasta syntymän jälkeen pikkuhiljaa, jolloin
lopullinen väri voidaan todeta vasta koiran aikuisiässä. Väri siirtyy karvaan
sen kasvaessa, sillä karvassa itsessään ei ole ollenkaan eläviä soluja. Vanhan
koiran harmaantuminen johtuu pigmenttisolujen rappeutumisesta ja toiminnan
heikentymisestä. 
Melaniini muodostuu eräiden proteiinituotteiden hapettumisen
kautta entsyymien avulla. Nämä toimivat perättäin, jolloin reaktion
alkukatalysaattorina toimivan entsyymin puuttuminen myös estää toisen toiminnan
ja karva jää värittömäksi (albinismi). Ensyymien määrästä riippuen
voi pigmentti progressiivisesti tummentua aina mustaksi asti. Kromosomeissa
olevat värigeenit taas määräävät mihin asteeseen entsyymit voivat toimia.
Esimerkiksi värigeeni "b" pysäyttää hapettumisen, kun karvanväri on
kuparinruskea, kun taas värigeeni "B" sallii hapettumisen mustaksi.
Vaikka turkinväriä määräävät geenit periytyvät toisistaan riippumatta (ovat eri
kromosomeissa) voivat ne kuitenkin vaikuttaa toisen geenin ilmenemiseen. Tätä
kutsutaan epistasiaksi (vastakohtana hypostasia), joka
on eräänlaista dominanssia, siten että toisen lokuksen värigeeni peittää tai
estää toisen vaikutukset. Oletetaan myös, että värin leviämisestä kehon
molemmille puolille määräävät eri geenit tai modifioijat, siksi epäsymmetriaa
esiintyy niin turkin kuin silmienkin värissä.
Värikokonaisuus, jonka näemme koiralla riippuu värisolujen määrästä ja niiden
pigmentinmuodostuskyvystä sekä pigmentin kulkeutumisesta kehon eri osiin.
Pigmenttityyppien (joita on kaksi: eumelaniini = musta ja
feomelaniini = keltainen) suhteet, karvan pituus ja laatu
vaikuttavat osaltaan siihen, minkä värivaikutelman saamme. Kaikki värit ovat
vaaleampia kehon ääriosissa ja vatsapuolella, kuin selässä. Ne ovat myös
tummempia syntymässä kuin aikuisena. Pohjavillan värillä on myös suuri vaikutus
siihen kokonaisväriin, minkä koiralla näemme. Sen väri ja pituus aiheuttaa
turkkiin oman lisänsä, joko vaalentavan tai tummentavan sävyn. Kesäturkissa
oleva pohjavillaton koira näyttää lähes aina tummemmalta, kuin sama koira
talviturkissa. Sama määrä pigmenttiä on pitkä- tai karkeakarvaisella koiralla
haaleampi kuin lyhytkarvaisella.Yksittäinen karva voi olla
monokromaattinen, jolloin se on samanvärinen, (-sävyinen) juuresta
latvaan. Se voi myös olla kaksivärinen, dikromaattinen, joko siten,
että juuri on vaalea ja latva tumma tai karvan keskellä on vaaleampi vyö,
juuren ja latvan ollessa tummemmat. Monokromaattinen karvanväri
esiintyy ainoastaan mustilla, kuparinruskeilla tai valkoisilla
siperianhuskyilla. Harmaat, riistanväriset ja soopelinruskeat ovat aina
karvoiltaan raidallisia. Myös pohjavilla voi olla joko yksi tai kaksivärinen.
Värigeenit ovat jokainen eri kromosomissa aivan tietyssä paikassa,
lokus, ne eivät myöskään ole toisiinsa eivätkä sukupuoleen
kytkeytyneet, vaan periytyvät toisistaan täysin riippumatta. (Niiden sanotaan
siten periytyvän mendelistisesti).
Jokaisen koiran väriin vaikuttaa
toistakymmentä geeniparia (eri tutkijat ovat lukumäärästä hieman eri mieltä),
jotka voivat olla homo- tai heterotsygoottisia. Kuten kaikki muutkin
ominaisuudet, koiran väri periytyy geneettisten lakien mukaan, jolloin koira
saa kaikista värigeenipareistaan aina yhden kummaltakin vanhemmalta. Useimmat
värigeenit sisältävät vain dominoivan ja ressessiivisen alleelin, mutta
toisilla värigeeneillä on useampia vaihtoehtoisia, eli multippeleja alleeleja.
Ilmeisesti tämä monimuotoisuus aiheuttaa tutkijoissa erimielisyyksiä siitä,
kuinka paljon värigeenejä koiran peruasussa lopultakin on. Periytymistutkimusta
on tehty lähinnä peitinkarvojen osalta, mutta värigeenien vaikutus kohdistuu
kuitenkin erikseen pohjavillaan ja peitinkarvaan.
Edellä mainittiin, että
värigeenit ovat jokainen eri kromosomissaan. Samassa kromosomissa olevia
geenejä sanotaan kytkeytyneiksi. Kytkentäryhmiä on yhtä paljon kuin
kromosomipareja, koiralla siis 39.
Kun risteytyksessä käytetään
kytkeytyneitä geenejä tapahtuu hyvin harvoin kytkennän purkautumista eli kaikki
kromosomin geenit periytyvät tavallisesti yhdessä. Jos siis suositaan
tai hyljeksitään tiettyä värigeeniä, tarkoittaa se myös sitä, että samalla
suositaan tai hyljeksitään kaikkia niitä geenejä, jotka sijaitsevat samassa
kromosomissa. Nämä voivat vaikuttaa esim. kylmänsietoon, energiankäyttöön tai
hyviin tassuihin, jotka ovat rodun kannalta tärkeitä.
SILMIEN VÄRIN PERIYTYMINEN
Ruskeasilmäisyys johtuu siitä, että silmän värikalvon (iris) etu- ja takapinta
ovat pigmentoituneet. Sinisessä silmässä vain iriksen takapinta on
pigmentoitunut. Värin aiheuttaa ns. "Tyndall scattering"-ilmiö, jossa hyvin
pienet proteiinimolekyylit hajoittavat valkoisen valon siten, että lyhyen
aallonpituuden alue (violetti/sininen) sirottuu herkemmin kuin pitkän
aallonpituuden alue ja valo näkyy täten sinisenä iriksen takapinnalla olevaa
tummaa melaniinipintaa vasten (samasta ilmiöstä johtuu myös taivaan sinisyys!).
Sininen silmä ei siten oikeastaan ole " värillinen" vaan pigmentitön
eli väritön.