Kesään päin

Lähtiessämme Lyngseidetistä (69°34 N) kesäkuun alussa oli siellä ihan varhaiskevät. Koivuissa vasta ihan pienenpienet hiirenkorvat ja leskenlehdet sekä voikukat kukkivat. Uuteenkaupunkiin suunnattaessa tulisi kesä vastaan kahdellakin tapaa. Etelässä kesä olisi muutenkin pidemmällä jo latituudin takia ja meidän matkatessamme pohjoisesta etelään kesä edistyisi etelästä pohjoiseen.

Luontoelämyksien hakeminen on aina kuulunut Ladyn purjehdusmatkoihin ja maljakossa on ollut tuoreita luonnonkukkia. Niin tulisi olemaan tälläkin kertaa. Mutta miten nopeasti varhaiskeväämme vaihtuisi kesäksi, sen kokisimme vasta reissumme edetessä.

Lødingenissä (68°24 N) oli vielä vain vihreä harso puissa ja ainoastaan voikukat kukassa. Vestfjiordin ylitettyämme koukkasimme yön tullen saarten suojaa pieneen Bogenin (67°54 N) kylän vierassatamaan. Puhti näytti tavattoman pieneltä laskuveden aikaan. Sinne kuitenkin kiinnitimme Ladyn laituriin auringon ollessa punaisena horisontissa. Muita vierasveneitä siellä ei ollutkaan, eihän niitä pohjoiseenpäin matkaavia veneitäkään ollut vielä kovasti tullut vastaan. Bogenissa vietimme sateisen päivän, mutta illan tullen selkeni. Käki kukkui ja luonto tuoksui. Sinne. Eikä aikaakaan, kun löysimme kevään ensimmäiset valkovuokot. Myös tuomi oli kukassa, mutta pihlaja vielä nupulla.

voikukat

valkovuokot ja tuomet maljakossa

valkovuokot ;)

Seuraava luonnonläheinen paikka oli Sørfugløy (67°03 N). Se on suurimmalta osaltaan luonnonsuojelualuetta, jonne lintujen pesintäaikaan ei ole asiaa. Saaren vuorilla pesii lunniyhdyskunta ja lokit vartioivat pesiään vaeltelun sallivalla alueella. Täällä näimme jo metsätähtiä ja ruohokanukoita. Jopa pihlaja availi ensimmäisiä kukkasiaan. Kapteeni uskaltautui Atlantin aaltoihin ottamaan talviturkin pois, muutoinkin tuntui kuin olisi ollut kesäinen päivä.

ruohokanukat

metsätähdet

Sandnessjøen (66°01 N) on pienehkö kaupunki, joka on kuuluisa ”Syv Søstre” vuorijonosta. Jouduimme odottelemaan siellä useamman päivän, että eteläinen kova tuuli asettuisi, mutta kyllä rankkasadekin osaltaan vaikutti, ettemme jatkaneet matkaa. Rantatieltä olimme löytäneet syreenejä ja pihlajankukkia maljakkoon, myös omenapuu kukki. Sateen tauotessa päätimme mennä hieman jalottelemaan. Matkamme suuntautui ylös rinteeseen, josta löysimme jälleen luonnonläheisen poluntapaisen. Löysimme sieltä lisää kesän merkkejä. Metsämansikka oli kukassa, samoin kissankäpälä ja koiranputki, sekä kielot. Tyydyimme ottamaan kukkivista kasveista kuvia.

syreenit ja pihlajat

omenapuut kukassa

metsämansikka

kissankäpälät

koiranputkia

Juhannuksen vietimme Rørvikissä (64°51 N). Olimme nyt saapuneet Nordlandista Trøndelagiin ja tehneet matkaa vajaat kolme viikkoa. Takana oli 518 nm. Puolet ajasta oli ollut säiden odottelemista. Mutta nyt juhannuksena oli helle. Tuli tarve taas lähteä luontoon. Norjassa se löytyy varsin nopeasti, kun vain lähtee poispäin taajamasta. Useimmiten se tarkoittaa ylöspäin rinteitä. Kohta kaupunki levittäytyi alapuolellamme ja yhä jatkoimme ylöspäin. Ylhäällä kasvillisuus oli niukkaa, etupäässä kanervikkoa, pieniä katajia, sammalia ja jäkäliä. Maariankämmekkä ja siniyökönlehdet olivat täällä kukassa. Alhaalla lähellä asutuksia kukki lupiinit kaikissa eri väreissä. Tuskin ne villejä lupiineja olivat. Maljakkoon löysimme puna-apiloita, ruiskukkia ja punaisia kurttulehtiruusuja.

puna-apilat, ruiskukat ja ruusut

maariankämmekkä

lupiinit

Rørvikistä lähdimme yönselkään, kun vihdoin kova etelätuuli asettui ja kääntyi kaakonpuolelle. Follan ylitykseen tarvittiin jälleen suotuisaa säätä ja sen me saimme. Pilvikerros jäi Rørvikin päälle, kun ylitimme Follan, joka esittäytyi meille tyynenä ja sinisenä. Auringon noustessa korkeammalle tuli jopa lämmin. Saavuimme aamupäivällä kymmenen aikaan Sætervikaan (64°23 N) matkattuamme 45 nm. Pienten nokosten jälkeen totesimme, että ennustettu kova pohjoistuuli oli saapunut. Tällä reissulla tuulta onkin ollut ihan liiankin kanssa. Tuulen asettumista odotellessamme tutustuimme paikan luontoon ja kasvistoon. Seutu on ja on ollut etupäässä maa- ja lammastalousaluetta, vanhoja laitumia. Siksi myös luonto oli tyypillistä niittyä kukkineen. Ladyn kukkamaljakko täyttyi siis niittykukista: apiloita, koiranputkia, puna-ailakkeja ja rannasta otimme muutaman keltaisen iiriksen.

kesäkukkia maljakossa (2 kuvaa)

niittykukkia (4 kuvaa)

Pohjoisenpuoleiset tuulet jatkuvat edelleen, mutta matkaa on jatkettava. Onneksi tuulen voima hieman pieneni, joten uskatauduimme eteenpäin. Kesäiset säät antavat edelleen odottaa itseään ja matka-asusteina oli edelleen pilkkihaalarit. Peränpuoleta tulevia maininkeja on taiten väisteltävä. Saamme väistelystä tarpeeksemme ja ohjaamme ladyn Storfosnan (63°38 N) pienvenesatamaan. 18 vuotta sitten oltiin saman saaren puhdissa, nyt siis kiinnitimme laituriin. Storfosna on historiallinen paikka. Jo 1200- ja 1300-luvuilla paikka on ollut asuttu ja alkuperäinen Storfosen:n nimi Folksn ja Folksnar tarkoittaa ”salata” tai ”piilottaa”. Tästä myöhemmin. Storfosnasta kesäsimme maljakkoon juuri avautuneita villiruusuja, yhteen mukiin valeriaanoja ja toiseen päivänkakkaroita iiristen seuraksi. Oli meillä nyt tuoksuja!

maljakkoja monta

villiruusut (2 kuvaa)

Heinäkuu jo, eikä oikein kesältä tunnu, niin on ollut epävakaiset säät. Midsundissa (62°40 N) huomasimme ensimmäisen kerran, että kesä on pitkällä. Kesään kuuluu meidän pohjoisten asukkien mielestä valoisuus, mutta siellä oli satamassa katuvalot. Kuu nousi täytenä Ladyn keulanpuolelta puolenyön aikaan ja tunnin kuluttua oli jo pimeää.

Harmaa sää jatkui edelleen ja ennustettu kova koillistuuli vei meitä eteenpäin kohti Hareidia (62°22 N). Tuulimittari nousi toisinaan 26 solmuun, pohjoisesta nousi ”skodda” eli kylmä ilma tiivistyi lämpimämmän meren ylle. Hareidissa pidättelimme säätä jälleen kerran useamman päivän. Skodda viipyi vuorten rinteillä piilottaen niiden huiput. Horsmat olivat kukassa mutta koiranputket jo uloskukkineita. Satama-altaan vallille oli kasvanut valkoinen kurttulehtiruusupuska, josta taitoimme maljakkoon muutaman oksan.

horsmat

valkoruusut

Stadtlandet on Norjan uloin niemi, joka jakaa Atlantin ja Pohjanmeren. Merenkulkijat pitävät sitä Norjan vaarallisimpana paikkana, sillä siinä yhtyy voimakkaat vuorovesivirrat ja veden syvyys nousee valtamerien syvyyksistä alle sataan metriin. Sen ohitukseen tarvitsimme taas säiden ja tuulten haltijoiden suosiollista mieltä. Meitä onnisti sillä oli aivan pieni tuuli. Vanha maininki ainoastaan heilutti. Mutta siinä oli kyllä valtameren tuntua. Kalliit isot vastaantulevat purjeveneet näyttivät yhtä pieniltä lastuilta, kuin meidän Lady.

Päivä venyi pitkäksi, sillä matkasimme lähes 100 nm aina Askvolliin (61°20 N) asti, jossa perillä vasta puolenyön aikaan. Askvollissa oli luontopolku ”Prestelva rundt”, joka osoittautui varsin mielenkiintoiseksi. Prestelva saa alkunsa Askdalenista, joka on laakso Askvollin vuorien välissä. Alhaalla lähellä merta joessa on useita pieniä koskia. Kosteus siellä on käsinkosketeltava ja kasvusto sen mukaista. Ylempänä rinteillä digitalikset (sormustinkukka) olivat kukassa ja valtavat miehen korkuiset saniaiset kilpailivat tilasta niiden kanssa. Täällä kasvoi myös Suomessa erittäin harvinaista kellokanervaa. Askdalenin rinteillä popsimme ensimmäiset mustikat, mutta vadelmat olivat yhä raakoja. Alhaalla rannassa kuivemmalla alueella oli pietaryrtit kukassa, mutta valeriaanat uloskukkineet.

ei me olla horsmia tai lupiineja

digitalikset (2 kuvaa)

saniaiset

kellokanerva

pietaryrtit

Strusshavn (60°24 N) kuuluu matkamme varrella käymiimme historiallisiin paikkoihin. Jo 1600-luvulla siellä oli satama, joka aikoinaan toimi myös karanteenisatamana. Satama-allas on pienen ”kanavan” sisäpuolella suojassa jyrkkien kallioiden ympäröimänä. Laguunin keskellä on pienenpieni saari. Rannan vanhin rakennus on 1700-luvulta ”Fina-huset”, joka on saanut nimensä Josefina Stølen mukaan. Hän asui siinä vuosina 1923 – 1969. Nyt se seisoo muistomerkkinä menneestä ajasta. Nykyaikaa sen sijaan edustaa Viksund-veneiden tehdas, joka on perustettu 1969. Saimme tilaisuuden tutustua perustajaan 75 vuotiaaseen vanhaan kokeneeseen veneenrakentajaan. Lady sai uudistuksistaan häneltä hyvät arvostelut. Strusshavn on suosittu venesatama ja tälläkin kertaa aivan täynnä. Ilma oli lämmin, joten lähdimme etsimään viileyttä ylempää mäennyppylöiltä. Mesiangervo oli kukassa tienposkessa, samoin horsmat ja kanervat, mutta ylempää löysimme pienen lammen, jossa lumpeet kukkivat. Niitä emme tohtineet poimia, vaan otimme sen sijaan kimpullisen mesiangervoja.

lummelampi

lumpeenkukka

kanervat

horsmat

Leirvik (59°49 N) esiintyi meille harmaan ja sateisena. Jouduimme siellä jälleen odottelemaan, tällä kertaa peräti kolme yötä. Koko ajan satoi rankasti, tuntui siis varsin syksyiseltä. Aivan kuin kesä olisi jo ollut ohi. Ohdakkeet olivat täällä ainoat kukkivat kasvit – istutettuja lukuunottamatta, joita rantatiellä tapasimme.

ohdakkeet

Heinäkuun lopulla saavuimme vihdoin Norjan eteläisimpään osaan. Matkalla Egersundiiin (58°27 N) näimme ensimmäisen muuttolintujen auran taivaalla. Täältä suuntamme olisi jälleen pohjoiseen tai oikeammin koilliseen Norjan rantaa myötäillen. Kesäkukkien aika oli ohi ja nyt siirrytään satokauteen.

Seuraavaksi Odotettavissa olevia ja yllättäviä tilanteita