Odotettavissa olevia ja yllättäviä tilanteita

Norjan rannikko on täynnä kapeita ja hyvin kapeita väyliä. Näissä veden virtaamat ovat joskus useamman solmun luokkaa. Jos sattuu olemaan vastavirta voi matkanteko hidastua melkoisesti. Myötävirralla taas nopeutta tulee lisää. Vuorovesi aiheuttaa nämä virtaukset sisään ja ulos aina kuuden tunnin välein. Useimmiten kuitenkin virtaus kääntyy jo ennen nousu- tai laskuvettä. Pohjoisessa vuoroveden korkeuserot voivat olla useita metrejä, jolloin virtaamat kapeissa sunteissa ovat suuria. Meillä ei ollut mukana vuorovesitaulukoita, mutta vanhasta tottumuksesta osasimme jotenkuten arvioida vuorovesivirtaamien suuntia seuraamalla tilannetta rannoilla. Tromssasta lähtiessämme ensimmäiset suntit olivat Gisundet ja Finnsnesrenna. Niissä on päinvastaiset virtaamat, nousuvedellä Gisundetissa eteläänpäin ja Finnsnesrennalla pohjoiseenpäin ja päinvastoin laskuvedellä. Tällä kertaa onnistuttiin hyvin laskemaan ja päästiin eteenpäin myötävirrassa molemmat suntit. Tjeldsundissa on kolme kapeaa kohtaa ennen Lødingeniä. Virtaamat ovat kovimmillaan 2 – 4 solmua. Tjeldsund kulkee ensin pohjois-eteläsuuntaisesti, sitten länsi-itäsuuntaisesti ja lopuksi taas pohjois-eteläsuuntaisesti. Taidettiin vähän epäonnistua laskuissamme, sillä saimme myös vastavirtaa osaksemme. Grøtøysundet ennen Bodøtä on kapea ja matala, samoin Brønnøysund ennen Rørvikiä. Tullessamme pohjoiseenpäin oli meillä käytössä ainoastaan paperikartat ja hyvin meni. Vanhat paperikartat olivat kuitenkin auttamattomasti vanhentuneet näiden vuosien aikana. Nyt on Ladyn varustuksiin tullut karttaplotteri ja tietokone, jossa on sähköiset merikartat – onneksi. Sekä Grøtøysundet että Brønnøysund menivät kirjoittajalta ohi, kun katse oli koko ajan sähköisissä kartoissa. Hyvin taisi navigointi sujua, mutta kapeikkoja ei tullut kovasti kuvattua. Joskus kuitenkin hirvittää, kun maat ovat siinä molemmin puolin aivan vieressä. Eteläänpäin tultaessa kapeikkoja ja ahtaita veneväyliä on myös, mutta vuorovesien korkeuserot ovat minimaaliset. Täten ei myöskään kovasti tarvitse miettiä myötä- tai vastavirtoja. Siksi yllätyksen meille toi alue, jota emme ennen olleet seilanneet eli Skagerrakin itäinen osa ennen Oslovuonoa. Pohjoiseenpäin purjehtiessamme olimme tulleet suoraan Skagerrakin yli Skagenista Tanskasta Sandøyhyn Norjan eteläisimpään pisteeseen. Olimme nyt lähteneet Jomfrulandetista (58°51 N) lähes tyvenessä, mutta matkatessamme itäkoilliseen tuntui matkanteko kovin hitaalta ja lähes tyynessä säässä oli kummallista ”ryppyä” vanhan mainingin päällä. ”Den Norske Los” – Norjan merikarttaviraston julkaiseman monipuolisen ohjekirjasarjan yleisosa antoi tähän vastauksen. Alueella on jatkuva länteenpäin suuntautuva virtaus, joka ei tarvitse tuulta aiheuttaakseen maininkien murtumista. Virtaus on riippumaton vuorovedestä ja on voimakkuudeltaan 1 – 1,5 solmua. Vesialue on ”rauhaton” ja ristikkäisaallokkoa esiintyy joka suunnalta.

Brønnøysundin alkupää

Kapeita väyliä pn ihan riittämiin (4 kuvaa)

Tullessamme pohjoiseenpäin oli meillä poikkeuksellisen hyvää tuuria ja hyvät säät koko matkan ajan. Tällä kertaa vastuksena ovat olleet etupäässä liian kovat tuulet. Suurin ongelma on, että aallokko kasvaa täällä hyvin nopeasti suurten avomeriosuuksien aikana ja samalla tuuli yltyy, ei pikkuhiljaa, vaan nopeasti täyteen hiivariin. Tämän lisäksi meitä on piinannut lähes koko matkan vallinneet peränpuoleiset tuulet. Tämän yhtälön – kasvava aallokko ja myötätuuli – seuraus on, että on oltava koko ajan tarkkana, ettei paatti käänny sivuttain, vaan on pidettävä perä sinne kasvavaa maininkia päin. Aallon harjalla vauhti kiihtyy, kun vene lähtee liukuun, silloin on pidettävä kurssi tiukasti myötäiseen. Kaikilta se ei onnistu! Perässä tuleva kumijolla kääntyy tällöin herkästi sivuttain ja hörppää vettä. Isossa myötämainingissa purjeista ei ole apua, pikemminkin haittaa, sillä puomi voi herkästi heilahtaa yli väärälle puolelle. Tällaisessa allokossa veneen nopeuden on oltava aaltojen nopeutta suurempi, jotta ohjattavuus säilyisi, eikä aallot tulisi perästä sisälle paattiin. Keskituulilla suolaisen veden aaltojen nopeus on noin 4,5 solmua. Peräntakaisella tuulella tähän ei bermudatakilalla ja uppoamarunkoisella veneellä purjein ylletä, sillä ainoastaan isopurje vetää ja fokka läpyttää tyhjää. Tällaisissa tilanteissa on vanha Yanmar-moottori ollut korvaamaton, koska näissä olosuhteissa matkanopeus koneella on 6,5 solmua. Näihin olosuhteisiin Norjan rannikolla tulee kaksi kertaa vuorokaudessa lisäksi uusi haaste, eli vuorovesivirtausten kääntyminen aaltojen vastaiseksi, mikä tekee aalloista korkeampia, jyrkempiä ja epätasaisia. Myötävirta puolestaan helpottaa olosuhteita. Norjan pohjois- ja länsirannikon perinteiset veneet ovat kautta aikojen olleet raakapurjein varustettuja. Tällaisia ovat femböring, åtring ja norlandsbåt. Nämä muistuttavat rakenteeltaan viikinkilaivaa. Ne ovat limisaumaisia, matalasyväyksisiä, linjakkaita aluksia, jotka myötätuulella voivat saavuttaa suuriakin nopeuksia puoliplaanaavalla rungollaan. Sen sijaan laita-aallokko tulee helposti sisään matalasta laidasta. Näillä siis purjehdittiin myötätuuleen, soudettiin tyvenessä ja vastatuulella odoteltiin suotuisampaa säätä. Kahvelipurjeella varustetut sköytat ovat perinteisesti olleet eteläisemmän Norjan aluksia.

Pitkällä matkalla aina sattuu ja tapahtuu. Vaikka kuinka suunnittelisi matkaa turvallisuusnäkökohtia silmälläpitäen, ei koskaan voi ennustaa yllätyksiä. Storfosnasta lähdimme aamukymmeneltä tyynen ja lämpimän sään vallitessa. Pilveilyä kuitenkin oli jonkun verran vähän jokapuolella. Sääennusteen mukaan piti olla kevyttä pohjoisenpuoleista, mutta oli lähes pläkä keli, siksi päätimme kulkea suoraan Hitran saaren eteläreunaa. Saari on iso ja sen eteläreuna kolmisenkymmentä merimailia pitkä. Jotenkin tuntui keli siirappiselta, kostean seisovalta, eikä matkakaan tuntunut taittuvan 6 – 7 solmun nopeudesta huolimatta. Hitran ja Smølan välissä Tyrhaugin majakan (63°18 N; 08°13 E) kohdalla saatiin aurinkoa, mutta sekä edessä että takana kasaantui pahaenteisiä pilviä. Eikä aikaakaan, kun ukkosrintama oli edessämme ja sitten kohdalla. Onneksi juuri sillä kohdalla maiden puolella oli väylä, jonne puikahdimme. Tuntematon kapea väylä, salamat löivät maihin molemmilla puolilla ja ukkosen aiheuttama vastatuuli riepotti nousten välillä 22 solmuun. Jälleen oli uusista elektronisista kartoista hyötyä. Ukkonen meni menojaan, mutta jätti vielä jälkeensä maininkia aukolla ennen Kristiansundia (63°07 N).

Huono enne tuo musta pilvi

Sieltä se ukkon on tulossa

Ukkosen luoma pilvimuodostelma on, kuin ukkoslintu

Jo heltiää hymykin, kun tilanne on ohi ja rintama perän puolella

Heinäkuun alussa olimme odotelleet Kristiansundissa kolme yötä saderintaman ja pohjoistuulen asettumista, jotta voisimme ylittää Hustadvikan aukon. Jonkunnäköinen vire oli edelleen pohjoisenpuolelta, joten emme heti suunnanneet ulkokautta, vaan kiersimme sisäreittiä, jotta aavan osuus olisi lyhempi. Sitä kautta muutkin purjeveneet tuntuivat kulkevan. Iltapäivällä viiden aikaan sisäreitti oli läpikäyty ja tulimme ulos aavalle merelle. Maininki oli edelleen korkeaa. Näimme jo kaukaa vastaantulevien purjeveneiden heiluvan sivuttaismainingissa. Mainingin lisäksi Hustadvikan laivareitti kulkee kapeikkojen ohi, missä matalat petolliset luodot ja karikot avaavat mainingin pärskeiksi. Vasta useamman tunnin jälkeen pääsimme uloimman niemen ohi ja käänsimme kohti eteläkaakkoa, jolloin alkoi helpottaa. Koko päivän vallinneesta kirkkaasta auringonpaisteesta sen sijaan ei oikein jäänyt mielikuvaa...

Kuva ei aina vastaa todellisuutta. Tässä tilanteessa meno oli hurjaa, ehkä veden väri kertoo jotain

Vajaa viikkoa myöhemmin sääennusteet antoivat ymmärtää, että on tulossa jälleen kovaa koillistuulta, siis edelleen peräntakaista tuulta. Aikomus oli päästä Brattvågin (62°36 N) ohi. Brattvågin niemen pohjoisreuna on noin 5 nm pitkä ja altis pohjoisenpuolisille tuulille. Niemi jatkuu sitten koillis-lounaissuuntaisesti samoin kuin väylä eteenkin päin. Brattvågin ja Lepsøyn saaren välissä on kapea ja matalan kivikkoinen väylä, jonka läpi väylämme kulki ja koillisesta aukeaa koko Harøyn vuono, jonka jatkeena vielä edelleen pohjoiseen on Saltsteinsleia. Olimme onnellisesti päässeet ohi pohjoisrannan ja käännyimme lounaaseen. Juuri silloin koillistuuli alkoi täydellä 20 solmun voimalla. Pohjoisesta valui skoddarintama koillistuulen edellä hitaasti meitä saavuttaen. Vähitellen pohjoisempana kulkevat veneet ja laivat häipyivät näkyvistä sumerintaman sisään. Ålesundissa rintama saavutti meidätkin, mutta ei onneksi enää niin sakeana. Tuuli sen sijaan tuntui yltyvän edelleen. Toivoimme, että kääntyessämnme kaakkoon päin väylää seuraten pääsisimme hieman suojaan. Turha toive, joten suuntasimme vuonon yli Hareidin (62°22 N) satamaa kohti. Korkea maininki keikutti, kun käännyimme sivutuuleen. Aurinko paistoi suoraan silmiin, eikä sataman sisääntuloaukko näkynyt auringonkilossa. Oli vain luotettava plotteriin, että se ohjaisi meidät suojaan. Satama-altaassa tuulen voima nousi jo 26 solmuun, vaikka olimme olevinamme suojassa. Neljä tuulista, sateista ja sumuista päivää tuli Hareidissa odoteltua.

Skoddarintama saapumassa

Hareidissa oli synkkää ja harmaata

Heinäkuun loppupuolella olimme päässeet Leirvikiin (59°46 N) asti. Norjan säätiedoitukset olivat varoittaneet kovista rankkasateista ja tulvavaarasta. Ja vettähän me saimme oikein saavikaupalla. Kolme päivää jouduimme sielläkin odottelemaan sään selkenemistä. Vihdoin näytti siltä, että maailma hieman kuivuisi ympärillämme. Lähdimme puolenpäivän jälkeen. Aurinko paistoi, eikä tuulikaan ollut pahanlainen. Mutta noin tunnin ajon jälkeen maista päin vyöryi sumu. Kolmen päivän sateiden kosteus siellä alkoi haihtua ilmaan. Lopulta sukelsimme itse sumuun. Näkyvyys oli paikoin 300 - 400 metriä ja yläpuolellamme näkyi sininen taivas! Tutkalle ja karttaplotterille tuli todellista käyttöä. Rantoja tai karikoita ei näkynyt, ainoastaan valkeat tyrskyt sumun seasta, kun mainigit iskeytyivät niihin. Vaaratilanteen aiheutti vastaantuleva ”muskelivene”, joka ajoi aivan liian suurta nopeutta sääolosuhteisiin nähden. Vasta viime hetkellä muutaman sadan metrin päässä meistä, se oikaisi kurssiaan meidän ohi. Iltakuudelta Haugesundia (59°24 N) ohittaessamme sumuverho vihdoin väistyi kokonaan. Oli sillekin päivälle ollut jännitystä aivan tarpeeksi.

Sumu nousee

Pieni aavistus karikoista (2 kuvaa)

Seuraavaksi Ein virkelig sjønhet!