Edellinen sivu

Pohjanpystykorvan perinnöllisistä sairauksista VI-osa © Inkeri Kangasvuo, julkaistu Pystykorva-lehti 1/2004

Sarjan kuudes ja viimeinen osa käsittelee vikoja, jotka eivät itse koiralle ole elämisentasoa alentavia, saati sitten muutoin jatkuvaa hoitoa vaativia. Sekä hammaspuutokset, että napatyrä ovat enemmänkin kosmeettisia vikoja. Kuitenkin niiden perinnöllisyyden takia, olisi näihinkin kiinnitettävä jalostuksessa huomiota. Vaikka sarjan pääotsikkona ja rotuna on ollut pohjanpystykorva, vaivaavat kaikki em. ongelmat myös karjalankarhukoiraa sekä suomenpystykorvaa vaihtelevalla esiintymistiheydellä.

HAMMASPUUTOKSET

Aikuisella koiralla on normaalissa purennassa yhteensä 42 hammassta. Yläleuassa 2 x 3 etuhammasta (I, incisor), yksi kulmahammas (C, canine), 4 välihammasta (P, premolar) ja 2 poskihammasta (M, molar). Alaleuassa taas 2 x 3 etuhammasta, yksi kulmahammas, 4 välihammasta ja 3 poskihammasta.


Ensimmäisten elinviikkojen aikana pennuille kasvaa maitohampaat, joita on yhteensä 28. Välihampaita ei pentupurennassa ole lainkaan ja ensimmäinen pysyvä välihammas puhkeaa 4-5 kuukauden iässä. Siten onkin vaikea pentuhampaistosta tietää, minkälainen aikuisen koiran purenta tulee olemaan. Myöskin leukaluiden pituus ja leveys kasvavat eri tahtiin. Monesti tasa/alapurentainen pentu onkin aikusena normaalipurentainen, kun taas yläpurentainen herkästi jää sellaiseksi aikuisenakin.

Yleisin virhe purennassa on kuitenkin ensimmäisen välihampaan (P1) puutos. P1 voi puuttua yksittäisesti kummasta tahansa leuanpuoliskosta joko ylhäältä tai alhaalta. Pahimmassa tapauksessa kaikki neljä P1:stä puuttuu. Olisikin seurannan kannalta tärkeää, että näyttelyssä kaikki purentavajavuudet huomioitaisiin arvostelussa. Sinänsä voi tulla ajatus, että mitä koira niin pienillä välihampailla tekee? Täyden hampaiston puolustukseksi voi sanoa, että leukaluu, josta puuttuu hampaan juurien muodostama ”silta”, on heikompi, kuin leukaluu, jossa on kaikki hampaat juurineen.

Hammaspuutokset periytyvät todennäköisesti osittain dominantisti, joskin vian synty muutoin on polygeeninen. Siten osa hammaspuutteisen koiran jälkeläisistä on myös hammaspuutteisia, joskaan eivät kaikki. Olisikin mahdollisuuksien mukaan vältetävä käyttämästä sellaisia koiria jalostukseen, joilta puuttuu useampia hampaita. Myös emän sairaus (ja väärä lääkitys) voivat aiheuttaa häiriöitä pentueen hampaiden kehittymiselle sikiövaiheessa.

Hammaspuutoksia esiintyy kaikissa roduissa. Useammin pienillä roduilla, joilla on muutoinkin pieni kallo ja leukaluu. Pohjanpystykorvat ja suomenpystykorvat ovat juuri sen kokoisia koiria, joilla hammapuutoksia voi olla enemmänkin, sillä määritelmän mukaan kuono on kirsua kohti kapeneva. Herkästi pyritään sitten keveään kuonoon (jolloin alaleukakin kevenee). Tällaiseen kuonomalliin ei kaikki hampaat kovin hyvin mahdu, jolloin myös puutokset yleistyvät. Onkin huomioitava rotumääritelmän kohta ” Leuat ja hampaat ovat hyvin kehittyneet” (PPK) ja ” Alaleuka on selvästi näkyvä” (SPK).

NAPATYRÄ

Tyräksi sanotaan ruumiinontelon seinämässä olevaa normaalia suurempaa aukkoa, josta yleisimmin pullistuu rasvakudosta ulospäin. Yleisin koiranomistajan ja kasvattajan havaitsemista tyristä on napatyrä. Se on lähes aina synnynnäinen tai syntymän yhteydessä aiheutettu/aiheutunut vika, joskin perinnölliset seikat vaikuttavat myös vahvasti sen syntyyn.

Kohdussa kasvava pentu saa ravinteita istukan ja sikiön välissä olevan napanuoran kautta ja samalla kuona-aineet poistuvat takaisin istukkaan. Yleensä napaverisuonet kutistuvat ja naparengas sulkeutuu melko pian syntymän jälkeen.

Aukon sulkeutumisen estyminen voi aiheutua esim. epätavallisesta venytyksestä, vaikka siten, että emä liian hanakasti kiskoo jälkeisiä syödessään napanuorasta, tai siten, että emo synnyttää seisaaltaan, jolloin syntyvä pentu putoaa maahan kuin benji-hyppääjä. Jos napanuora katkaistaan liian lyhyeksi, voi sekin aiheuttaa tyrän muodstumisen. Myös napainfektio (emä nuolee pentujen vatsoja liikaa) voi hidastaa napa-aukon sulkeutumista. Jos siis jostain syystä napa-aukon sulkeutuminen epäonnistuu tai estyy, jää vatsaontelon seinämään reikä. Kun navan alue paranee ja pentu alkaa kasvaa työntyy aukosta rasvakudosta tai vatsakalvoa, jolloin navan alue pullistuu tyräksi. Yleisin tyrä on kuitenkin ns. ”sulkeutunut tyrä”, joka syntyy kun heti syntymän jälkeen napa-aukosta valahtaa hieman rasvakudosta, mutta naparengas sulkeutuu kuitenkin normaalisti. Tyrän koko vaihtelee, mutta yleisimmin se on noin peukalonpään kokoinen pehmeä pullistuma. Tämän kokoinen pullistuma ei haittaa pentua, eikä se yleensä kasva pennun kasvaessa. Siten sitä ei myöskään tarvitse leikata, sillä eläinlääkärit eivät leikkaa pientä tyrää vain kosmeettisista syistä. Tyrän leikkaamiselle tulee olla kliiniset, vakavat syyt.

Tutkimuksissa se on todettu resessiiviseksi ja polygeeniseksi viaksi. Toisilla roduilla (esim. basenji, kääpiökoirat) napatyrä on yleisempää. Napatyrän perinnöllisyydestä johtuen koiralla, jolla on napatyrä leikattu ei pitäisi teettää pentuja.