Ajattelin aluksi kirjoittaa aiheesta satiirin (siksi otsikko), sillä ulkomuototuomarin "hämääminen” näyttelyssä on tavallista. Asian tarkempi tarkastelu osoitti, että kyse on hyvin tärkeästä asiasta, jossa ei ole tilaa irvailulle.

Vaikka olemme huomanneet, että kaikkien rotujen ja kansainväliset koiranäyttelyt ovat muuttuneet vain suuriksi eri muotitalojen (lue näyttelykenneleiden) "mannekiinikierroksiksi” ja tilaisuuksiksi, jossa ei välttämättä "oikea” koira voita, on aiheellista oman rodun esille tuomisen kannalta katsoa hieman peiliin, jos vaikka osasyy löytyisi sieltä, miksi oma koira poistuu kehästä palkinnotta. On muistettava, että ulkomuototuomarit ovat ihmisiä, myös he ovat erilaisille vaikutuksille alttiita ja meidän asenteemme koiranäyttelyihin yleensä vaikuttaa myös heidän suhtautumiseensa meihin ja rotuumme. Suomalaisenkin rekikoira-siperianhuskyn taas yrittäessä (vaikeuksista huolimatta) kaikkien rotujen joukkoon näyttelykehiin vuosia kestäneen kokeilevien käyntien jälkeen, olemme huomanneet, että kehäkettuna ja näyttelytähtenä oleminen ei olekaan helppoa. Olemmehan todenneet erikoisnäyttelyissämme rodun spesialistituomarien asiantuntevan silmän kykenevän näkemään koiran erinomaisuuden esittämisestä ja koiran esiintymisestä huolimatta. Samalla olemme tuudittautuneet siihen harhaluuloon, että yleistuomarit pystyisivät - tai edes haluaisivat näin tehdä. Kilpaileminen, oli sitten kyseessä valjakkoajo, tottelevaisuuskisa tai näyttely, vaatii aivan yhtä paljon harjoittelua ja valmentautumista niin koirilta kuin ajajalta/ohjaajalta/omistajalta, jotta yhteistyö sujuisi.

Koiranäyttelymaailma on hyvin häikäilemätön bisnesmaailma, jossa jossain välissä huomaa, että kaikki keinot ovat sallittuja, kunhan niitä ei huomata. Joskus nämä keinot tuntuvat tavallisen näyttelyesittäjän kannalta kierolta bluffaamiselta. Toisen koiran mahdollisuuksien sabotoiminen ja oman koiran aseman edistäminen kehän laidalta on näyttelysäännöissä kielletty, mutta sitä tapahtuu. Myös kaikenlainen ”lahjonta” ja "oma kehu” on tavallista (varsinkin muualla maailmassa), vaikkei sitä avoimesti myönnetäkään. Ulkomuototuomarin ei kuuluisi tietää, mitä koiria näyttelyssä esitetään, mutta kun kyseessä on ahkera monen rodun näyttelyfriikki on koira/esittäjä-pari usein myös tuomarin "tuttu”. Tunnettu pari on siten turvallinen valinta voittajan pallille. Suomalaiseen perusluonteeseen kuuluu kuitenkin rehellisyys ja hyvä kilpailuhenki, ja meidän tulisikin korostaa sitä enemmän kuin tähän asti."Ken leikkiin ryhtyy, se leikiin kestäköön!”

OIKEAN ESITTÄMISEN TÄRKEYS
Jos kyseessä on ulkomaalaiset tuomarit, joiden koulutustaso ja rotutuntemus monesti (kuuluisasta nimestä huolimatta) on paljon alhaisempi, kuin suomalaisten, on todella kiinnitettävä huomiota esittämiseen, joka nousee usein tärkeimmäksi arvosteluperiaatteksi. Mikäli kahden koiran ulkomuodolliset tekijät näyttelykehässä ovat täsmälleen samat, voitaa se koira, joka kehässä esiintyy varmemmin. Monesti tapahtuu myös, että hyvin esitetty/esiintyvä koira voittaa, vaikka se ei ehkä olisikaan kaikkein paras ulkomuodollisesti. Maailmalla koiranäyttely on "SUURI TAPAHTUMA”, johon valmistaudutaan monin tavoin. Niin koirat kuin esittäjätkin ovat pukeutuneet tilaisuuteen asiaankuuluvasti, kuin juhlaan! Myöskin koiran näyttelykuntoon puleeraaminen on paljon "kehittyneempää”(?), kuin täällä. Rapakon takana on myös yksi ammattikunta, joka puuttuu tältä puolelta Atlanttia lähes kokonaan: ammattihandlerit! Siellä maksullisen ammattihandlerin käyttäminen on lähes sääntö, jolloin koirat ovat ikäänkuin samalla viivalla esittämiseen (muttei ehkä esiintymiseen) nähden. Maailmalla kiertäessään moni suomalainen hyvän koiran kasvattaja/omistaja on joutunut huomaamaan, että häviäminen jossain tapauksissa johtuu vain siitä, että kilpakumppanin esittäjä on tunnettu handleri!

TURKKI
Hyvään esittämiseen kuuluu, että koira on asianmukaisesti "laitettu” näyttelykuntoon. Tämä ei tarkoita, että käyttäisimme ylenmäärin "groomausta”, pesu ja karstaus riittänee. Siperianhuskyn primitiiviseen imagoon kuuluu luonnollisuus, jota toivon mukaan voisi korostaa eikä pörhöttää turkkia epäluonnollisesti pystyyn. Jo siperianhuskyn rotumääritelmässä sanotaan mm.:"Peitinkarva on suoraa ja melko rungonmyötäistä... On huomattava, että pohjavillan puuttuminen karvanlähtöaikana on normaalia”. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tuomarin olisi valittava voittajaksi se koira, jolla on karvanlähtö. Tosiasiahan on aivan päinvastainen. Monissa ohjeissa korostetaan nimenomaan, ettei koiraa pitäisi viedä näyttelyyn, jos sen turkki ei ole kunnossa, mikä siperianhuskyn kohdalla tuntuu olevan pienoinen vääryys. Normaalin siperianhuskyn suurin puute on, että sen turkki on useimmiten parhaan näyttelysesongin aikana keväällä ja kesällä huonoimmillaan. Silloin koira, jonka muut avut ovat ehkä heikommat, mutta turkki huippukunnossa onkin helposti ykköspallilla. Näyttelyissä komeaturkkinen koira on useimpien ulkomaalaisten mielestä se oikea ja arktisempi – kesälläkin!. Tämä on myös yksi syy siihen, miksi monista roduista on tullut ns. turkkirotuja, eikä siperianhusky ole tässä suhteessa mikään poikkeus. Tällaisen turkin jalostaminen on myös jokseenkin helppoa, sillä pitkä ja paksuturkkisuus ovat ressessiivisiä ominaisuuksia ja siten helpompia jalostaa. Tässä suhteessa näyttelyt eivät palvele todellakaan jalostusta. Arktinen leima ei tarkoita, että koiralla on pitkä ja pörröinen turkki, eikä sitä, että se on täydessä talviturkissa läpi kesän! Tuomarien väärien mielikuvien murtamiseksi olisikin reilusti käytävä esiintymässä näyttelyissä kesäturkkisten, mutta näyttelykuntoon siistittyjen koirien kanssa. Syksy- ja talvisaikaan, jolloin turkki olisi kunnossa, on vähiten näyttelyitä ja suurin osa koirista on treeneissä ja rekipoluilla.

OHJAAJAN JA KOIRAN YHTEISTYÖ
Tästä turkkiongelmasta huolimatta voimme saada koiramme näyttämään tuomarin silmissä paremmalta. Ensi askel on koiran totuttaminen vieraan ihmisen käsittelyyn, asiallisesti hihnassa kulkemiseen ja ohjeiden kuuntelemiseen. Yhteisesiintyminen kehässä on usein tuomarille suuntaa antava tilanne palkintosijoille, siinä arvostellaan esitettävien koirien suhtautumista muihin näyttelyyn osallistujiin, (koiriin ja ihmisiin), näyttelytilanteeseen (stressin sieto) ja osittain myös luonnetta. Varma, ehkä vähän välinpitämätönkin suhtautuminen toisiin, ja keskittyminen omaan suoritukseen on ulkomuototuomarin silmälle miellyttävämpää, kuin mahtaileva, epävarma ja levoton esiintyminen. Tähän perustuu mm."mätsäreiden” arvo opetustilanteina.

NÄYTTELYASENTO
Aina ei riitä, että ohjaajan ja koiran yhteistyö sujuu, vaan tarvitaan muitakin keinoja voittoon, sillä kaikessa kilpailemisessa on oma strategia erittäin tärkeä. On muistettava, että koira pyrkii aina seisomaan sellaisessa asennossa, joka on sille luonnollinen ja jossa se seisoo rentona. Raajojen asettelu on useimmiten hankalaa, koska koira yrittää siirtää heti raajansa itselleen parempaan asentoon. Usein liiallinen raajojen asettelu vain tekee koiran asennosta ruman (kuva 1, "sahapukki” ja "suppilo”).

Hyvä asento onkin koetettava saavuttaa muilla keinoin. Koiran voi pienen makupalan avulla opettaa seisomaan kauniisti. Ulkonäyttelyissä kehän pohja on monesti epätasainen, jolloin olisi pyrittävä asettamaan koira "ylämäkeen”, sillä mikään ei ole niin epäesteettinen näky kuin takakorkea koira! Se olisi saatava asettumaan luonnolliseen seisontaan, kaula hieman eteenpäin ojennettuna ja katse suoraan eteenpäin suunnattuna. (kuva 2a näyttelyhihna kireällä, 2b näyttelyhihna vapaana)

Ylöspäin katsova koira taivuttaa selkänsä rumasti kaarelle siirtäen tasapainopistettään taaksepäin, jolloin se myös usein siirtää takaraajat alleen (kuva 3). Hampaiden näyttöä tulisi myös opettaa koiralle jo pennusta, sillä monelle aikuiselle koiralle rodusta riippumatta on kuonosta kiinni ottaminen alistava ele. Näyttelytaluttimen tulisi olla sellainen, jonka kaulainosaa saa suurennettua, jotta koiran kaula-selkälinja saataisiin yhteneväiseksi seistessä. Kireä (ja liian leveä) kaulain "katkaisee” koiran pahasti kahtia. Samoin koiran väri, varsinkin jos tausta on väärä, häiritsee tuomarin silmää ja optinen harha voi olla suuri (kuva 4). Näiden häivyttämiseksi tuomarille pitäisi yrittää esittää koiran "edullisempi” puoli.

  
LIHAKSISTO
Yksi tärkeimmistä seikoista koiran "kauneuden” kannalta on sen hyvä fyysinen kunto. Aivan liian usein kehässä esiintyvät koirat ovat löysiä ja liian lihavia. Hyvän fyysisen kunnon ylläpitäminen kesälläkin ei pitäisi rekikoiralle olla mahdotonta, kunnon ylläpitäminen voi olla vapaana juoksemista, lyhyitä kärry- tai polkupyörälenkkejä tms. Näyttelyvoittajien kuvia katsellessa ja arvosteluja lukiessa tuntuu siltä, että ulkomuototuomarit arvostavat "tukevia” (lue liian lihavia) koiria enemmän. Tämän ei pitäisi es-tää meitä yrittämästä kaikin tavoin muuttaa heidän mielipiteitään tässäkin asiassa.

LIIKUNTA
Jokaisella rodulla on oma ominainen liikuntatapansa, jota ei pitäisi pyrkiä muuttamaan. Siperianhuskylla sen tulisi olla vetävää ja maatavoittavaa ravia. Monesti näkee koiria, jotka on hihnalla "hirtetty” kulkemaan pää pystyssä, muka ylväästi. Hirttäminen pakottaa koiran ottamaan luonnottoman lyhyitä ja korkeita askelia. Kehät ovat useimmiten liian pieniä oikean liikunnan aikaansaamiseksi ainakaan ryhmäesiintymisen aikana, mutta yksin esiintyvää koiraa tulisi juoksuttaa mahdollisimman luonnollisesti ja vapaasti rodulle ominaisella nopeudella. Tätä on opetettava muualla, kuin kehässä. Lopuksi voimme kuitenkin todeta, että vaikka kaikenlainen esittäminen ja esiintyminen voikin olla edullista rodun imagolle, EIVÄT kaikkien rotujen- ja kansainväliset näyttelyt tällä hetkellä vastaa tapahtumia, joiden toivoisi muovaavan kasvattajien jalostussuuntia. Kilpailuvietin tyydyttämisestä ja suurista näyttelyvoitoista on tullut halutumpi päämäärä, kuin asianmukaisen arvion saaminen koirasta. Tällä hetkellä ainoa näyttely, millä on jotain painoarvoa myös jalostustarkastuksena on siperianhuskyjen erikoisnäyttely – esiintymisestä ja esittämisestä huolimatta.