ALKULAUSE
Ihmisen seurassa kauan eläneenä koira, toisin kuin susi, voi olla kiimassa ympäri vuoden, joten pentueitakin syntyy jokaisena vuodenaikana. Jostain syystä siperianhuskyn "syntyvyyspiikki" osuu kuitenkin syyspuolelle. Suurin pentuemäärä syntyy loka-marraskuussa (pitkäaikainen tilasto). Pennut joutuvatkin näin alttiiksi kylmälle talvisäälle jo hyvin nuorina, ehkä jo pariviikkoisina. Toinen pienempi "piikki" osuu toukokuulle. Mikäli pennut siis syntyvät kesäkuukausina, voidaan pentueen antaa syntyä ulkona, tosin rauhassa lauman muilta jäseniltä. Mikäli mahdollista voi elementeistäkin rakentaa "synnytystarhan", jonka voi purkaa myöhemmin, tai jättää pentutarhaksi, niin pitkäksi aikaa, kunnes pennut voidaan siirtää lauman sekaan temmeltämään. Synnytyspesänä voi olla koiran omakin koppi, mutta silloin olisi helpompi, jos sen katto olisi irroitettava pentujen tarkastusta varten. Ei pidä luulla, että emä vapaaehtoisesti poistuisi pentujen luota, jotta kasvattaja voisi ryömiä koppiin sisään niitä tutkimaan. Koska tämä artikkeli on kuitenkin lähinnä tarkoitettu niille, jotka kasvattavat ensimmäistä tai ensimmäisiä pentueitaan ja emän sekä pentujen seuraaminen on osa tätä elämystä, keskitytään pentueeseen, joka syntyy omistajan välittömässä läheisyydessä, siis sisätiloissa, eikä tarhassa.

NORMAALI SYNNYTYS
Ennen synnytystä nartun synnytyspeti on sijattava valmiiksi. Synnytyspaikka on tietenkin valinnainen, mutta tulee ottaa huomioon, että narttu häiriintyy synnyttäessään metelistä. Kaikilla ei ole mahdollista luovuttaa nartun käyttöön kokonaista huonetta, joten se huone, joka on vähiten käytössä on tässä tarkoituksessa paras. Hyvä synnytysalusta on esimerkiksi kovanpuoleinen superlonpatja, joka on päällystetty muovitetulla kankaalla. Tämä patja samankokoisessa (n. 80 x 80 cm) 30 cm korkeassa kehikossa antaa nartulle mahdollisuuden olla pitkällään, mutta on kuitenkin niin pieni, etteivät pennut ensipäivinään joudu liian kauas emosta. Synnytyksen ajaksi patja on hyvä peittää vanhalla huovalla tai matolla, joka imee ylimääräisen veren ja eritteet. Sanomalehtialusta synnytyksen aikana menee vain silpuksi ja sitä on joka paikassa. Samoin käy olki ja heinäalustan.

Muista! Synnytyksen aikana välttämättömiä paikalle varattavia esineitä ovat: sakset, puhtaita, hieman karkeita pyyhkeitä, mahdollisesti kuumemittari ja eläinlääkärin puhelinnumero. Myöhemmin, jos tarvitaan, numero ei varmastikaan löydy, eikä myöskään muistu mieleen. Narttua varten on varattava lihalientä, joka sitten voidaan lämmittää tarpeen vaatiessa. Samoin on hyvä olla varastossa apteekista ostettavaa emänmaitovastiketta (Lactol). Tämä on aika kallista, mutta ellei pentuja tarvitse lisäruokkia, voi maidon juottaa emolle, tekee se sillekin hyvää. Emonmaidon vastiketta voi myös valmistaa itse seuraavilla resepteillä:

500g maitoa 470g munaa (valkuainen ja keltuainen) 60g 40% kermaa 15g maitosokeria 4g sitruunahappoa 1g luujauhoa 9g maitokalkkia A-vit 380ky/100g D-vit 50ky/100g

"Paatsaman resepti" 0,8l kokomaitoa 0,2l 12% kermaa 1 munankeltuainen 6g luujauhoa (rypälesokeria tai hunajaa) 4g sitruunahappoa tai sitruunamehua 2000ky A-vit/5pentua/päivä 500ky D-vit/5pentua/päivä

Koira kantaa normaalisti 9 viikkoa eli 63 päivää, mikä aika lasketaan alkavaksi ensimmäisestä astutuksesta. Pentujen syntymää sopii kuitenkin alkaa odotella jo 3-4 päivää ennen tätä laskettua aikaa. Varsinkin ensimmäistä kertaa penikoivat voivat synnyttää aikaisemmin, samoin kuin narttu, jolla on erittäin suuri pentue. Synnytyksen voidaan olettaa tapahtuvan vuorokauden sisällä, kun lämpö laskee 37° tai sen alle. Synnytyksen ensimmäisen vaiheen (avautumisvaihe) aikana lämpö nousee taas normaaliksi, joskus jopa 39°:een. Yleensä siperianhuskyt, myös ensikertalaiset ovat "hyviä synnyttäjiä" ja synnytykset ovat helppoja, samoin kuin toipuminen niistä. Ensikertalainen kasvattaja on useimmiten hermostuneempi kuin ensikertalainen narttu. Levottomuus voi kuitenkin tarttua, joten on koetettava pitää itsensä rauhallisena, vaikka tilanne olisi kuinka jännittävä. On myös vältettävä levottomuutta herättävää meteliä ja touhua, eikä liian monta innokasta avustajaa saa olla paikalla. Epävarma kasvattaja voi kuitenkin pyytää kokeneemman kasvattajan "kätilöksi". Aina ei niinkään tarvita apua itse synnytyksessä, vaan rauhoittamaan hermostuneita omistajia.

Synnytyksen kuluessa pennut irtautuvat vuorotellen kohdun sarvista ja työntyvät supistusten ja nartun ponnistusten voimalla ulos. Pentu syntyy yleensä pää edellä ehjässä kalvopussissa, joka on täynnä hieman vihertävää nestettä. Vaistonsa ohjaamana narttu rikkoo kalvopussin alkaen pääpuolesta ja nuolee pentua voimakkaasti, katkaisee napanuoran ja jatkaa sitä myöten ylöspäin vetäen kohti istukkaa, joka seuraa pentua. Tavallisesti emo syö nopeasti jälkeiset, joten omistaja harvemmin tulee nähneeksi tätä noin 1/2 pennun koosta olevaa mustanpuhuvaa möykkyä. Jälkeisten syömisestä ollaan edelleen kovasti montaa mieltä. Todennäköisesti jälkeisten syöminen, samoin kuin pentujen nuoleminen ja imettäminen edistävät maidon eritystä ja lisäävät jälkipolttoja, jotka osaltaan nopeuttavat nartun toipumista synnytyksestä. Jälkeisten syömisellä on kuitenkin yksi haittapuoli: nartun maha menee siitä aivan sekaisin, ja sitä joutuu ulkoiluttamaan useasti. Osaltaan mahan kuntoutusta estää myöskin pentujen ulosteiden jatkuva napostelu.

Mikäli ensikertalainen narttu ei jostain syystä käsitä, miten tulee menetellä pennun syntyessä, on omistajan nopeasti vapautettava syntynyt pentu kalvoista, kuivatettava sitä pyyhkeen sisällä suhteellisen voimakkaasti ja katkaistava napanuora steriloiduin (keitetyin) saksin tai vielä paremmin puhtain kynsin hiertäen niitä vastakkain, sillä silloin verenvuoto napanuorassa tyrehtyy hitaasti, kuten emon nakertaessa sen poikki hampaillaan. Noin 3-4cm pituinen napanuoran tynkä kuivuu muutamassa päivässä.

Terve elinvoimainen pentu alkaa välittömästi sikiökalvoista vapauduttuaan, kääntää päätään puolelta toiselle ja ryömiä kehittyneen hajuaistinsa ohjaamana kohti emon nisiä, eikä sillä ole vaikeuksia löytää eikä tarttua voimakkaalla imurefleksillä nisään. Tämä refleksi on niin voimakas, että nartun noustessa seisomaan pennut jäävät suustaan roikkumaan ilmaan vähäksi aikaa, ennenkuin irtoavat nisistä tömähtäen maahan.

Pennut syntyvät normaalisti noin 15-30 minuutin välein. Ensimmäiset pennut voivat syntyä nopeammassakin tahdissa, mikäli pentue on suuri. Tällöin pentujen "kuivatusapu" ja lämpimänäpito on tarpeen. Joku käyttää tähän tarkoitukseen lämpötyynyäkin. Mutta huskynpennut eivät ole kovinkaan arkoja viileydelle. Jo muutaman päivän ikäisinä voi jonkun pennun löytää aivan tyytyväisenä paljaalta lattialta, mutta niin kauan kun ne ovat vähänkin kosteita on kylmettymisen vaara olemassa.

Normaalisti huskynpentu painaa syntyessään 300-550 grammaa, riippuen tietysti pentuekoosta. Tämän kokoisten pentujen synnyttäminen ei ole emolle vaikeaa, ongelmia syntyy jos pentu on liian iso tai jos pentue käsittää vain yhden tai kaksi pentua. Nuorten narttujen pennut ovat keskimääräistä pienempiä kuin aikuisten narttujen (yli kaksi vuotta), koska nartun oma lihaskasvu ja energian tarve kilpailee syntymättömien pentujen koon kustannuksella.

Viimeinen pentu voi antaa odotuttaa itseään parikin tuntia, harvoissa tapauksissa kauemminkin. Mutta vasta, kun narttu rentoutuu ja rauhoittuu imettämään vastasyntyneitään, voidaan olettaa synnytyksen olevan ohi. Niin kauan kun narttu on keskittynyt, läähättää, nuoleskelee epämääräisesti pentuja tai vilkuilee vähän väliä taaksepäin on todennäköistä, että kohdussa on vielä pentu tai pentuja.

SYNNYTYKSEN JÄLKEEN
Kun narttu viedään ensi kerran ulkoilemaan asioilleen suunnilleen parin-kolmen tunnin kuluttua, on aika siivota pesä. Vanha huopa viedään pois ja vaihdetaan tilalle uusi lämmin alusta. Emon on kuitenkin saatava tutkia synnytysalusta, todetakseen ettei yhtään pentua heitetä pois huovan mukana. Emon ollessa poissa voidaan pennut tutkia tarkemmin, todeta sukupuolijakauma ja mikäli haluaa ne voi punnita. Pentuja tutkittaessa huomioidaan mahdolliset takakannukset. Useimmiten kyseessä on irtonainen, vain nahkatupessa oleva kynsi. Harvemmin kyseessä on kokonainen kannus, jonka sisällä on luu ja joka on rustoinen ylös asti. Kannukset ovat aika vahvasti periytyvät, mikäli emällä (tai isällä) on ollut kannukset on mahdollisuus noin yksi neljästä. Monilla rekikoiraroduilla ja metsästyskoiraroduilla takakannukset ovat kuitenkin työssä hankalat, sillä karkea lumi tai risut voivat vahingoittaa, mutta nykyään kannusten poisto on kiellettyä. "Kannusten poisto on Eviran näkemyksen mukaan eläinsuojelulain 7 §:ssä tarkoitettu leikkaus tai muu siihen verrattava kipua aiheuttava toimenpide. Saman pykälän 2 momentissa säädetään, että toimenpiteen saa suorittaa vain eläinlääkäri. Eviran tulkinnan mukaan kannusten poistosta aiheutuu pennulle aina kipua ja toimenpiteeseen liittyy erilaisia riskejä. Kannusten poistoa ei saa tehdä kosmeettisista syistä. Kannukset saa poistaa vain eläinlääkäri eläinlääkinnällisestä syystä." (https://www.kennelliitto.fi/files/kasvattajan-peruskurssin-materiaali)

PENNUT
Heikkokin pentu havittelee heti syntymän jälkeen nisää, muttei osaa kunnolla tarttua siihen. Tämä ei kuitenkaan saa olla syy lopettaa pentua elinkelvottomana, sillä jotkut pennut ovat "uneliaita" synnytyksen jälkeen. Liekö niiden vuorokausirytmi mennyt sekaisin syntymässä juuri silloin ne olisivat halunneet nukkua. Näitä pentuja täytyy tarkkailla, jotta ne pääsisivät imemisen alkuun ja saisivat myös osansa emon ternimaidosta, joka sisältää paljon välttämättömiä valkuaisaineita ja rasvoja sekä vasta-aineita ehkäisemään infektioita. Nisästä täytyy tällöin puristaa pari tippaa tätä elämäneliksiiriä, samalla kun pennun suu avataan ja työnnetään, vaikka hieman väkisinkin, nisä sen suuhun. Myöhemmin emon maito laimenee samalla kun se lisääntyy. Isot elinvoimaiset pennut tönivät tässä vaiheessa pienemmät helposti pois nisiltä ja sitä mukaa kun ne kasvavat, jäävät heikot enemmän jälkeen kasvussa. Huono alku kostautuu viikon - kymmenen päivän sisällä, jolloin useimmat pikkupentujen kuolemat tapahtuvat.

SYNNYTYSONGELMIA
Olisi hyvä, jos tätä osaa ei tarvitsisi kirjoittaa ollenkaan, sillä synnytysvaikeudet ovat usein periytyviä, kuten muutkin ominaisuudet. harvemmin pentua hankittaessa tulee kysyneeksi kasvattajalta, oliko nartulla helppo synnytys vai ei ja täytyikö turvautua eläinlääkärin apuun synnytystä käynnistämään tai turvauduttiinko keisarinleikkaukseen. Joten on varauduttava myös vaikeuksiin, jopa nartun menehtymiseen synnytyksessä.

VAARA 1
Jos nartulta on mitattu lämpö ja on havaittu sen laskeneen, eikä vielä kahden vuorokauden sisällä pentuja ole tullut, tai narttu alkaa osoittaa levottomuuden merkkejä, apaattisuuden tai väsymyksen merkkejä on aika kääntyä eläinlääkärin puoleen. Syynä voi olla kuollut tai liian suuri pentu, heikot supistukset, tai niiden heikkeneminen. Eläinlääkäri voi tällöin tutkittuaan nartun joko käynnistää synnytyksen tai tehdä keisarinleikkauksen. Synnytystä ei kuitenkaan voi käynnistää ennenkuin synnytystiet ovat täysin avautuneet, muutoin pennut tukehtuvat kohdun yrittäessä puristaa niitä turhaan ulospäin. Voidaan myös tutkia esimerkiksi ultraäänellä, mikä on vikana. Jos pennut voivat hyvin, voidaan vielä odottaa. Jos sen sijaan on kyseessä kuollut pentu tai pentuja, tehdään keisarinleikkaus välittömästi, sillä kuolleet pennut kohdussa aiheuttavat nopeasti kohtutulehduksen, joka saattaa tappaa koko pentueen, jopa emän.

VAARA 2
Huolestuttavaa on myös voimakas verenvuoto tai vihertävän sikiöveden valuminen. Verentulon syynä voi olla istukan liian varhainen irtoaminen, tällöin pentu menehtyy hapenpuutteeseen. Samoin sikiökalvojen rikkoutuminen saattaa aiheuttaa pennun kuoleman.

KEISARINLEIKKAUS (VAARA 3)
Jos osa pennuista joudutaan saattamaan maailmaan keisarinleikkauksella, on jo syntyneet pennut otettava myös mukaan, ettei emä hermostu. Samalla eläinlääkäri voi myös tutkia ne.

Kun kaikki pennut syntyvät keisarinleikkauksella ei emo aina tajua, että pennut ovat sen ja miten niitä tulisi hoitaa. Näin varsinkin ensimmäistä pentuettaan saava narttu. Voi jopa kestää jonkun aikaa, ennekuin se edes hyväksyy ne. Omistajalla on tällöin suuri vastuu saada nartun luontaiset vaistot toimimaan, ettei kävisi niin, että narttu tilaisuuden saatuaan tappaa epätoivoissaan pentunsa. Ensikertalainen voi jopa pelätä pentujaan! Emon vaistot on kuitenkin herätettävissä, pentujen vatsoihin voi levittää jotain oikein herkullista esimerkiksi hunajaa tai margariinia, jolloin emo ehkä tajuaa pentujen tarvitsevan nuolemista, jotta niiden suoli toimisi. Se, että emo nuolee pentujaan ei voi johtua muusta, kuin siitä että pentujen ulosteet ovat joko hyvän makuisia (!?) tai se tarvitsee niihin jääneitä ravintoaineita itse.

Narttu toipuu useimmiten nopeasti leikkauksesta, eikä leikkaushaava ole ilmeisesti kovinkaan kosketusarka, vaikka pennut jatkuvasti pumppaavat nisiä ja samalla ärsyttävät haavaa. Jos narttu kuitenkin aristaa haavaa, jopa näykkii pentuja, voi sillä pitää kaulusta tai "ämpäriä" päässä, jottei se yltäisi haavaan. Kaulusta ei tule pitää liian kauan, sillä se estää myös pentujen hoitoa.

KOMPLIKAATIOITA MYÖHEMMIN
Pentujen kuoleman voi aiheuttaa myös emän maito, mikäli se on liian hapanta. Tämä on usein seurausta kalkin puutteesta. Kalkin puute ilmenee kuitenkin useimmiten ensin emossa. Joko synnytyksen aikana tai heti sen jälkeen, ehkäpä vasta myöhemmin alkaa narttu saada kouristuksia, sen lihakset kovettuvat, se muuttuu levottomasta uneliaaksi, joskus menettää jopa tajunnan. Tähän akuuttiin veren kalkkikatoon eläinlääkäri antaa kalkkia liuoksena suoraan suoneen, mahdollisesti kahdesti peräkkäisinä päivinä. Hyviä tuloksia on saatu myös magnesiumlisällä. Kalkkikato voi nartulle tulla myös, mikäli se liian tiiviisti imettää pentujaan ilman minkäänlaista taukoa. Tällainen "yliäidillinen" narttu on ikävä kyllä pidettävä osan aikaa kokonaan poissa pentujen luota, mistä se suuresti protestoi.

Nartulla on luonnollisesti jälkivuotoa pari viikkoa, jopa kolmekin, synnytyksen jälkeen. Jos vuoto on suhteellisen tummaa (vanhaa verta) ja muuttuu myöhemmin ruskehtavaksi, eikä liiemmälti haise, on pitkäänkin kestävä vuoto normaalia, varsinkin ison pentueen jälkeen. Jos vuoto on kirkkaan punaista ja runsasta tai pahan hajuista on jotain vialla. Nartun olemus on tällöin myös apaattinen ja sairas. Kohtutulehdus kehittyy erittäin nopeasti. Syynä voi olla kohtuun jäänyt istukka tai osa siitä. Nartulle nousee kova kuume ja sen hyvin alkanut maidoneritys saattaa tyrehtyä. Hoitona on antibioottikuuri. Eläinlääkärille on kuitenkin mainittava, että kyseessä on juuri synnyttänyt narttu, jolla on imetettäviä pentuja. Sillä jos määrätään tetrasykliinipohjaista antibioottia, voi se vaurioittaa pentujen pysyvien hampaiden aihiot. Lievissä tapauksissa tuloksena on vain kosmeettinen hampaiden värjäytyminen, mutta pahimmassa tapauksessa pentujen kivennäistasapaino häiriintyy ja ne saattavat jopa kuolla.

Tässä yhteydessä voidaan vielä mainita utaretulehdus, mikä myös nopeasti tyrehdyttää maidontulon. Usein nisätulehdus ilmenee vasta, kun emälle kertyy enemmän maitoa, kuin pennut jaksavat imeä. Tämä ajankohta osuu useimmiten siihen kun pennut alkavat saada lisäravintoa, tai nukkuvat pitkät yöunet. Kertynyt maito pakkautuu utareisiin ja ne tulevat koviksi ja kosketusaroiksi. Nartulle on myös tuskaisaa imettää pentuja, jolloin maito entisestään lisääntyy ja aiheuttaa entistä kovemmat tuskat. Kotikonsteina voi nartun utareita kevyesti hieroa, hyvin kevyesti, lämpimillä käsillä, jolloin pakkaantunut maito alkaa vuotaa ihan tulvimalla. Tämän jälkeen emo suostuu jo pentujen rajumpaan käsittelyyn. Emolle voidaan tarjota lämmintä vettä, johon on lisätty sekä suolaa että sokeria (hunajaa). Tätä voi antaa runsaastikin. Mikäli tila jatkuu pidempään voidaan määrätä myös antibioottia. Antibioottien käytön yhteydessä on syytä antaa koiralle piimää tai muuta maitohappobakteereita sisältävää, sillä antibiootit tuhoavat ruuansulatuskanavan normaalin bakteeriflooran.

sivun alkuun