Ihminen on olemassaolonsa aikana kesyttänyt monia eri eläinlajeja: lammas, hevonen, lehmä, kissa, kana… ja tietysti koira! Koira ja ihminen ovat jakaneet yhteisen pihapiirin kymmeniä tuhansia vuosia, väitetään että jopa yli 100.000 vuotta. Koirakin on alunperin ollut ihmiselle ainoastaan käyttö- ja hyötyeläin, eläminen on ollut niin vaativaa, ettei siinä ollut tilaa pelkästään seuraeläimille. Kuitenkin koira on jonkun tai joidenkin ominaisuuksiensa takia tullut ihmiselle paljon läheisemmäksi, kuin muut kotieläimet. Mitkä ovat olleet syinä, että kaikista ihmisen kesyttämistä kotieläimistä juuri koira on saanut niin korkean aseman, että sitä edelleenkin kutsutaan ”ihmisen parhaaksi ystäväksi”? Todennäköisimmin näitä on kaksi: samanlainen psyyke ja sopiva koko. Verrattaessa kaikkiin muihin ihmisen kotieläimiin, voidaan huomata, että niiltä puuttuu jompikumpi ominaisuus. Hevonen ja lehmä ovat aivan liian suuria jakamaan ihmisen kanssa saman sohvan ja kissan luonne taas on niin itsenäinen, ettei siitä useinkaan tule samanlaista ”ystävää”, kuin koirasta. Lisäksi ainoastaan koira tulee toimeen samalla ravinnolla kuin ihminen. Tähän ei kykene mikään muu ihmisen kesyttämistä eläinlajeista. Ihminen ja koira (susi) muodostavat samankaltaisen perhekokonaisuuden ja molemmat ovat hyvin sosiaalisia perheyhteisöeläimiä, joille hyväksyntä on tärkeää. Mahdollisesti nämäkin ovat olleet syitä yhteiselämän alkamiselle.

Ihminen on käyttänyt omien vajavaisuuksiensa kompensoimiseen koiran ylivertaisia aisteja kautta aikojen. Yhteiseloa on lisännyt koiran pyyteetön palvelualttius, ystävyys ja luottamus ihmiseen. Yhteistyö on jatkunut näihin päiviin saakka. Mutta mitä olemmekaan humaaniudessamme tekemässä koiralle lajina? Koiran luonne ja sitä kautta sen käyttöominaisuudet ovat luotsanneet yhteistyötä kaikkinä näinä vuosituhansina, nyt ovat metsästys-, palvelus-, paimennus- tai jopa vain ”paras ystävä” ominaisuudet heikkenemässä liiallisen ulkomuodon eli tietyn rotutyypin ja rakenteen samankaltaisuuden ihannoinnin takia. Jos tavalliselta koiranomistajlta kysytään, miksi hän on koiransa valinnut, on vastaus todennäköisimmin luonne, kaveruus, ystävyys – ei missään nimessä ulkomuoto.

Koirien käytöshäiriöt ovat lisääntyneet, ne johtuvat hallitsemattomasta dominanssista, aggressiivisuudesta, pelokkuudesta ja arkuudesta. Tässä ei yksin ole syy ”hihnan toisessa päässä”, vaan koirien luonteet ovat muuttuneet. Luonteisiin ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota, kun koiria ei enää tarvita samalla tavalla kuin ennen. Toisin oli silloin, kun ihmisen toimeentulo paljolti riippui koirasta ja sen kyvyistä metsästyksessä, paimennuksessa ja vartioinnissa tai tavaroiden kuljettamisessa.

Ennen vanhaan käytöshäiriöinen, työhönsä kykenemätön tai liian arka koira lopetettiin välittömästi. Karsinta oli kovaa, nykymittapuun mukaan ehkä liiankin kovaa. Ei-toivottavalla tavalla käyttäytyviä koiria ei siten ollut. Kukaan ei halunnut pitää metsästyskoiraa, joka ei kyennyt tai ei osannut olla avuksi metsästyksessä; paimenkoiraa, joka kävi kiinni paimennettaviinsa. Turha oli vartiokoira, joka ei osannut torjua petoeläinten hyökkäksiä tai vahtikoira, joka hyökkäsi isäntäänsä vastaan. Luonteenpiirteet on todettu vahvasti periytyviksi. Nykyään käytösongelmaiset koirat ”korjataan”, niille ehdollistetaan oikeanlaista käytöstä, mikä kuitenkin voi olla niille periytyneen luonteen vastaista. ”Korjattuja” koiria valitaan myös jatkamaan sukua, jolloin seuraavakin polvi täytyy ”korjata”. Eikö olisi järkevämpää jalostaa koiran luonne sellaiseksi, ettei sitä tarvitse ”korjata”? Liiallinen kilpailuttaminen, niin näyttelyissä kuin kokeissakin stressaa monia koiria. Kaikki koirat voivat saada erilaisia stressioireita tämän ainoastaan ihmisellä olevan ylenmääräisen kilpailuinnon takia. Ja taas saatiin korjaamisen aihetta.

Tämä kirjoitus ei kuitenkaan esitä, että meidän tulee ryhtyä vanhaan kyyniseen ”epäkelvon koiran hävityskampanjaan”, vaan pyrkii osoittamaan, että meillä on toinenkin mahdollisuus: Viisailla jalostusvalinnoilla ja jalostuskoirien testaamisella voimme onnistua jalostamaan luonteeltaan sellaisia koiria, joita ei tarvitse ”korjata”.

Sen olemme parhaalle ystävällemme velkaa.