Käpälämäelle   

paluu koetulossivulle   silmätarkastetut siperianhuskyt
SH:n perinnölliset sairaudet (listamuoto)    SH:n perinnölliset sairaudet (taulukkomuoto)


Entropion, silmäluomen sisäänpäinkiertyminen

Entropioniksi kutsutaan tilaa, jossa silmäluomi, useimmiten alaluomi on epänormaalisti kiertynyt sisäänpäin, jolloin silmäluomen karvat ärsyttävät silmää. Jos ärsytys jatkuu pitkään voi seurauksena olla myös näön heikkeneminen. Entropion on yleinen perinnöllinen vika koirilla, joilla suositaan ulkonevia silmiä ja/tai runsaita poimuja kasvoissa. Entropiaa esiintyy myös roduissa, joilla on suhteellisen pienet silmät.

Entropion havaitaan useimmiten jo nuorilla koirilla. Yleensä korjausleikkausta pyritään lykkäämään, kunnes koira on aikuinen ja kasvu loppunut. Korjausleikkauksia voidaan kuitenkin joutua vaikeissa tapauksissa tekemään useampia, sitä mukaa kun koira kasvaa.

Todennäköisesti vika periytyy polygeenisesti, eli monen ihoon sekä silmäluomien rakenteisiin ja pään muotoon vaikuttavien geenien yhteisvaikutuksesta. Vaikeaa entropionia sairastavaa koiraa ei suositella siitoskäyttöön, sillä valinta liioteltuihin kasvonpiirteisiin altistavat entropionille.

Distichiasis, ylimääräiset silmäripset tai ripsirivi

Yleensä silmäripset kasvavat silmäluomesta ulospäin. Näiden silmäripsien juuressa on kyynelrauhasia, joiden tehtävä on pitää silmä sopivan kosteana. Distichiasikseksi kutsutaan ylimääräisiä tai epänormaalisti kasvavia ripsiä, jotka ärsyttävät silmää. Nämä voivat pidemmän päälle aiheuttaa sarveiskalvon tulehduksen (keratitis), lisääntynyttä silmävuotoa, sarveiskalvon haavaumia, kun koira hieroo silmiään. Koira voi myös sireistellä silmiään, koska niitä kirvelee.

Distichiasis hoidetaan kirurgisesti poistamalla ylimmäräiset, ärsyttävät ripset.

Vian periytymistapa ei ole tiedossa.